Ai mistäkö? Olipa harvinaisen hyvä kysymys. Tänään sain rahaa siitä että kaivoin auki hautaa.
Tosin en kovin syvälle.
Piti poistaa jonkun juppisuvun haudalta vanha sammaloitunut nurmikko ja korvata se pränikällä rullanurmella. Hauta sijaitsi jossakin Kauniaisten hevonkuusessa kunnallisella hautausmaalla, jossa yli puolet 'asukkaista' ei näyttänyt olevan kristittyjä. No duh, tietenkin, muutenhan se olisi seurakunnan hautausmaa.
Idylli oli täydellinen, kirkas kesäpäivä, ränsistynyt miljöö, sammaloitunut kiviaita ja korkeita ikihonkia jotka varjostivat aluetta sieltä sun täältä. Söpöt teinitytöt hoitivat hautoja, näitten esimies eli piippua poltteleva ylipainoinen keski-ikäinen mies tuli juttelemaan yhdentekeviä kun revin nurmikkoa maasta, juttelin takaisin.
Haudassa oleva nimi oli saksalainen: 'Wulff'. Eli siis joitakin maahanmuuttajia. Mahdollisesti. Kaksi lepäävää ihmistä olivat syntyneet toissavuosisadan jälkipuoliskolla ja kuolleet viime vuosisadan keskikohdan jälkeen. Erityisesti pisti silmään pieni merkintä vasemmalla, alle vuoden, kesästä kesään elänyt vauva, Diane (tai Diana, evt) Wulff komeili nimenä.
Ihan kuin kaikki nämä merkit eivät olisi olleet tarpeeksi, huomasin yhtäkkiä pistelyä käsivarressani. Repiessäni ruohomättäitä irti kusiainen oli kiivennyt ylös hanskaa ja pureskeli nyt paljasta ihoani, hätistin sen pois vain huomatakseni, että niitä oli yhtäkkiä kaikkialla. Olisin voinut vannoa että en äsken nähnyt ainuttakaan, ja yhtäkkiä koko maa kuhisi muurahaisia. Hosuin ne pois vaatteiltani tappamatta yhtä ainutta ja jatkoin töitäni.
Kyllä, tässä vaiheessa tajusin mistä oli kyse, ja aloin odottaa. Jossakin vaiheessa sen täytyisi tapahtua.
Yksi söpöistä teinitytöistä käveli ohitseni, huusin tätä ja kun naisenalku kääntyi, ajattelin hetken ehdottaa seksiä varjossa kiviaitaa vasten, mutta olinkin sekunnin murto-osan hiljaa ja pyysin lainaksi kottikärryjä. Se olisi kuitenkin sanonut ei. Tyttö neuvoi, ja kävin kääntymässä hautausmaan varastossa.
Jossakin vaiheessa päivää vääntäydyin pois noutamaan nurmea Espoonlahdesta, olin kovin pettynyt koska odotustani ei ollut palkittu, mutta ajattelin että kyllä tässä vielä ehtii. Palasin syötyäni työpaikalla ja haettuani tarvikkeet.
Vanha mies tuli juttelemaan lisää, poltteli piippua ja näytti noin yleisesti siltä kuin ei olisi kiirettä minnekään. Leikkelin tilkut kattamaan koko haudan, mutta aika alkoi käydä vähiin. Homma olisi pian valmis, mutten vieläkään nähnyt ketään.
Tyttö tuli hakemaan kottikärryt pois ja lopetti työntekonsa, sain hieman myöhemmin homman valmiiksi ja katselin ympärilleni. Ei vieläkään. Yritin vielä epätoivoisesti pitkittää tilannetta, ja kastelin haudan (ihan kuin se minulle kuuluisi). Silti kaikkialla oli hiljaista, vain muutama ihminen kulki ohi.
Tässä vaiheessa luovutin totaalisesti, mutta en tajua mikä saattoi mennä pieleen. Idylli oli täydellinen, miljöö oli täydellinen. Erityisesti alle vuodenikäinen lapsikin oli selvä merkki. Silti, silti yksikään nuori vapaa-ajallaan kirjaa kirjoittava reportteri (farkkuihin ja likaiseen teepaitaan pukeutuva sotkuhiuksinen tyyppi tai nuori ja säntillisen näköinen silmälasipäinen nainen) ei ollut tullut kysymään aluetta piinanneista murhista ja vanhan suvun mystisistä salaisuuksista. Olin jo mielessäni miettinyt mitä uskomattomampia tarinoita, joita olisin voinut tunkea tämän kurkusta alas - kaikki turhaan.
Ajoin auton portin ulkopuolelle, ja jätin sen käymään kävellen takaisipäin. Saavuttuani portille huusin kurkkuni pohjalta: "Mikä vittu teissä on vikana ihmiset!". Hautausmaalla ollut vanha mummo katsoi minua epäuskoisesti. Piti varmaan hulluna, eikö se nähnyt mitään vikaa?
Juoksin takaisin autoon ja kaasutin pois. Lujaa.