Jokes » Listat

Stressiä?

Kukapa meistä ei olisi joskus ollut stressaantunut, tai ainakin hulluuden partaalla. Tunne ei ole kovin miellyttävä, mutta siitä on hyvinkin helppo päästä eroon. Tässä muutamia keinoja:

6 tapaa vähentää stressiä

  1. Tuijota ihmisiä lounaalla haarukan läpi ja kuvittele, että he ovat vankilassa.
  2. Laita liikkeelle ilkeä juoru ja yritä tunnistaa se, kun se tulee uudelleen kohdallesi.
  3. Kiillota autosi korvavaikulla.
  4. Maksa sähkölaskusi kymmenpennisillä.
  5. Teippaa pomosi kuvia vesimelooneihin ja tiputa meloonit alas parvekkeelta.
  6. Täytä veroilmoituksesi käyttämällä roomalaisia numeroita.

Niinpä, stressistä eroon pääseminen on yksinkertainen juttu. Mutta vaikka stressi on inhottavaa omalla kohdalla, on silti mukavaa aiheuttaa sitä muille (vahingonilo on sittenkin aidoin ilo). Tässä muutamia keinoja, joilla aiheutat ihmisille stressiä:

14 tapaa aiheuttaa ihmisille stressiä

  1. Mene juttelemaan tyhjänpäiväisiä ventovieraille ihmisille.
  2. Älä koskaan katso ihmisiä silmiin.
  3. Katso herkeämättä ihmisiä silmiin.
  4. Käytä aina neonvärisiä vaatteita.
  5. Kiinnitä vaatteisiisi kulkusia.
  6. Pidä lippistä, jossa lukee 'loistoyksilö'.
  7. Hyräile jatkuvasti Batman-elokuvan tunnusmusiikkia.
  8. Nimeä koirasi Koiraksi ja kissasi Kissaksi.
  9. Opettele morseaakkoset ja puhu ihmisille niitä käyttäen: 'Piiip pip pip piiip pip'.
  10. Jätä teknokasetti jonkun kasettisoittimeen ja säädä volyymi täysille.
  11. Sovi kaikki tapaamiset helmikuun 30. päiväksi.
  12. Pidä jouluvaloja ikkunoissasi syyskuuhun asti.
  13. Jätä tarjoilijoille tipiksi Bolivian valuuttaa.
  14. Lähetä ihmisten sähköpostiosoitteisiin ketjukirjeitä.

Hissiohjeita

Täysissä hisseissä - etenkin tavaratalojen - on ankea tunnelma. Kaikki ovat vaivautuneita ja tuijottavat kenkiinsä tai kattoon ahdistavan hiljaisuuden vallitessa. Tässä muutama vinkki, miten voit elävöittää hissimatkaa:

  • Metsästä olemattomia kärpäsiä laajasti käsilläsi huitoen.
  • Tee ralliauton ääniä, kun joku astu sisään tai poistuu.
  • Aja partaasi.
  • Raota laukkuasi tai kassiasi ja kysy: "Onko sinulla siellä tarpeeksi ilmaa?"
  • Seiso liikkumatta hissin nurkassa selkä muihin päin.
  • Kättele jokainen sisään astuva ja sano, että heidän on kutsuttava sinua amiraaliksi.
  • Lyö hissiväen kanssa vetoa, että pystyt työntämään 50 pennin kolikon sieraimeesi. Demonstroi.
  • Tuijota jotakuta kanssaihmistä, huuhdahda yht'äkkiä: "Olet yksi HEISTÄ!" Siirry pelokkaasti hissin nurkkaan.
  • Piirrä liidulla hissin lattiaan rinki, näytä uhkaavalta ja sano: "Tämä on henkilökohtainen alueeni."
  • Tuijottele muita matkustajia paheksuvasti ja sano: "Minulla on uudet sukat."
  • Valita pienempää hätää. Sano hetken päästä: "Oho!"

Hissiterapiaa

26 asiaa, joita voit tehdä hississä

  1. Kun hississä on lisäksesi vain yksi toinen henkilö, koputa häntä olkapäälle ja teeskentele, ettet se ollut sinä.
  2. Paina nappuloita ja teeskentele, että saat niistä sähköiskun. Hymyile ja aloita alusta.
  3. Kysy saisitko painaa nappuloita muiden puolesta, mutta paina vääriä nappuloita.
  4. Soita GSM:lla Psykologien Kuumalle Linjalle ja kysy heiltä, tietävätkö he missä kerroksessa olet.
  5. Pidä ovia auki ja sano odottavasi ystävääsi. Hetken kuluttua päästä ovet ja sano: Terve Yrjö, millainen sinun päiväsi on ollut?
  6. Pudota kynäsi ja odota kunnes joku nostaa sen ylös. Huuda sitten: "Se on minun".
  7. Ota kamera mukaasi ja ota kuvia muista hississäolijoista.
  8. Siirrä tyopöytäsi hissiin ja aina kun joku tulee sisään, kysy heiltä onko heillä aika varattuna.
  9. Aseta lattialle pelimatto ja kysy ihmisilta haluttaisiko heitä pelata.
  10. Laita hissin nurkkaan pahvilaatikko ja joka kerta, kun joku tulee sisään, kysy heitä kuulevatko he jonkun tikittävän.
  11. Teeskentele olevasi lentoemäntä/stuertti ja kertaa pelastustoimet ja reitit matkustajien kanssa.
  12. Kysy muilta: "Tunsitteko tuon?"
  13. Seiso lähellä jotakuta ja nuuhki häntä.
  14. Metsästä näkymättömiä kärpäsiä.
  15. Kun ovet sulkeutuvat sano toisille: "Tilanne OK, ei paniikkia. Ne avautuvat kyllä."
  16. Sano ihmisille, että näet heidän auransa.
  17. Huuda: "Halitaan" ja sitten tee niin.
  18. Virnistele tuskallisesti samalla kun lyöt otsaasi ja huudat: "Suu kiinni... kaikki, suu kiinni."
  19. Läväytä salkkusi tai kassisi auki ja kurkkaa sisälle kysyen: "Onko teillä tarpeeksi ilmaa siellä?"
  20. Seiso hiljaa ja liikkumatta nurkassa, kasvot seinään päin jäämättä pois hissistä.
  21. Tuijota tiiviisti toista matkustajaa hetken ja huuda kauhuissasi: "Sinä olet yksi NIISTÄ!" ja peräänny hitaasti.
  22. Käytä käsinukkea puhutellessasi muita matkustajia.
  23. Kuuntele hissin seiniä stetoskoopillasi.
  24. Päästele räjähdysääniä aina kun joku painaa nappulaa.
  25. Piirrä kalkkiviivoilla pieni ruutu lattiaan ja julista muille matkustajille: "Tämä on minun henkilökohtainen tilani!"
  26. Tuijota muita matkustajia virnistellen ja sano: "Minulla on uudet sukat".

Eloa ja iloa kokouksiin

Moni meistä on kokenut kulttuurishokin jouduttuaan loman jälkeen kuuntelemaan korpien kuiskeen ja ikihonkien huminan sijasta kaiken maailman liikepalavereissa jonninjoutavaa jorinaa tulosvastuusta.

Seuraavassa muutamia vinkkejä, miten saat eloa näihin kuolettavan ikäviin tilaisuuksiin ja autat myös työtovereitasi pysymään hereillä:

  • käytä pöydällä olevia virvokkeita kurlaamiseen.
  • hätistä näkymättömiä kärpäsiä pääsi ympäriltä.
  • matki puhujan suunliikkeitä kädelläsi ja toistele hänen sanojaan piipittämällä.
  • ota taskustasi pumpulia ja tee siitä itsellesi korvatulpat.
  • kun puhuja sanoo, "onko kellään mitään kysyttävää", kysy kumpaa sukupuolta hän itse asiassa edustaa.
  • maalaa itsellesi huopakynällä viikset ja ojenna kynä sen jälkeen rohkaisevasti nyökäten vierustoverillesi.
  • kommentoi puhetta tuon tuosta toteamalla puoliääneen: "Näkis vaan."
  • päästele pitkiä hämmästeleviä vihellyksiä.
  • kysy hiljaa vierustoveriltasi, onko hän koskaan ollut "sillä lailla oikeasti" a) tyttöjen, b) poikien kanssa? Pyydä häntä kertomaan miltä se tuntui.
  • tartu häntä pöydän alla kädestä ja kuiskaa, että sinä tunnet samaa kuin hänkin.
  • vastaa kännykkääsi sanomalla: "Ei, älä riisuudu vielä - tämä kokous voi kestää ikuisuuksia."
  • hivuta parin minuutin välein tuoliasi kohti ulko-ovea.
  • ehdota yhteislaulua.
  • nuuhki epäilevästi ilmaa ja tuijota työtovereitasi paheksuvasti.
  • lyö ennen kokousta kollegojen kanssa vetoa siitä, mitä liike-elämän slangi-ilmauksia pomo tulee puheessaan käyttämään. Taputtakaa aina myrskyisästi käsiänne, kun jonkun arvaus osuu oikeaan.
  • kirjoita lehtiöösi "toi kaveri on tosi kuumana sinuun", näytä sitä vierustoverillesi ja osoita vaivihkaa sormellasi jotakuta kokouksen osanottajista.
  • ota taskustasi valtava tukku seteleitä ja ala itseksesi mutisten laskea niitä.
  • ilmesty kokoukseen hellekypärällä ja ratsupiiskalla varustautuneena. Tehosta omia sanojasi lätkimällä piiskalla pöytään.
  • kysy puhujalta, onko hän kommunisti.
  • hymyile kaikille iloisesti ja kerro, että vaihdoit aamulla yllesi uudet kalsarit.
  • totea kokouksen päätteeksi: "Kun meillä kerran on näin helvetin hyvä tiimi, niin miksei me kerrankin halata toisiamme!"

Otteita lääkäreiden saneluista Meilahdessa

  • Varoitellaan hieman raskaammasta työnteosta; lähinnä sukeltaminen päälleen jne. olisi syytä jättää pois.
  • Potilas vantaalainen nuorimies; ei muuta vikaa.
  • Ohessa resepti, jonka pyydän ystävällisesti syömään.
  • Syökää oheinen resepti loppuun, jonka jälkeen poliklinikalle.
  • Potilas kotiutuu lasikuituisella kipsiholkilla.
  • Lähettämisen syynä lähinnä kävelyvaivat jaloissa.
  • Lisäksi vasen silmä sanoo, ettei näe kunnolla.
  • Nyt omilla laseilla ei ollut mitään vaivoja.
  • Ulosteen väri erittäin pahanhajuinen.
  • Tarvittaessa soittaa puhelimella.
  • Kyseessä on leikattu munuaiskarsinooma, joka voinut täysin tyydyttävästi.
  • Kirjoitetaan allekkain yhteen riviin.
  • Varpaissa kynsivallin tulehdus, poistetaan kaikki viisi varvasta.
  • Potilas on voinut puhua normaaliin tapaan oikealla korvalla.
  • Soittanut ja luvattu katsella.
  • Kyseessä vasemman silmän sisäisen vierasesineen jälkihoito.
  • Hoffmanin laitteet märkineet.
  • Kyseessä siis ainoa silmä, joka kaihileikkaukseen ei mielellään lähde, niin kauan kuin toimeen tulee, eikä potilas itsekkään tässä vaiheessa ole leikkaukseen halukas.
  • Potilas saanut lukuisia oireen mukaisia hoitoja, joista ilmeisesti ainoastaan tilapäinen vaiva.
  • Potilas on parantunut hoidosta huolimatta.
  • Alaraajoissa todetaan 1,5 metrin pituusero.
  • Kotitilalla tehty sukupuolenvaihdos, joten työt vähenemässä.
  • Potilas saanut vasempaan käteen repaleisen koiran puremahaavan.
  • Otetaan valokopio potilaasta ja annetaan mukaan.
  • Korvakäytävät avoimet, poistetaan irtokorvat.
  • Kaatunut pyörää ulkoiluttaessa.
  • Potilas lopetetaan kortisoniannoksella muutaman päivän päästä.
  • Kertoo, että korvalehdet saattavat olla aamulla kovin kivuliaat, kun ne nostetaan tyynyltä.
  • Juonut kaksi pulloa kirkasta puoleen mieheen.
  • Oikean korvan käyttö ei ole vasemmalla puolen suotavaa.
  • Tulee vasemman pään kyynärpäävamman vuoksi.
  • Kertoo, että melupaikan työtaso ei ole kovinkaan korkea.
  • Liikkuu vasemmalla kädellä spontaanisti.
  • Kirjoitetaan Dalacin-kuuri, koska Stafoclista mennyt sekaisin.
  • Kotona koira, joka aivan normaali.
  • Tulee kipsin poistoon ja ompeleiden vaihtoon.
  • Tilataan yhdellä lantiolla seisovat lantiokuvat.
  • Potilas poistunut luvatta pirteämpänä poliklinikalta klo 10.
  • Kirjoitetaan nyt 15 kertaa fysikaalinen lähete ja potilas tulee vasemman ranteen kanssa kontrolliin.
  • Potilas on tulossa pyörätuolilla Imatran Aluesairaalasta.
  • Potilas kertoo myöskin, että hirttämisen jälkeen tuli erittäin kipeäksi.
  • Huonoa ruokahaluttomuutta ollut koko ajan.
  • Puhelinsoiton perusteella tullut kuhmu päähän.
  • Saanut yksivuotiaaksi asti rintaa, sitten munaa.
  • Kives ja penikset.

Oppijärjestelmien selityksiä nuorille

  • Sosialismi:
    Sinulla on kaksi lehmää. Valtio antaa toisen naapureillesi.

  • Fasismi:
    Sinulla on kaksi lehmää. Hallitus ottaa molemmat ja ampuu sinut.

  • Maolaisuus:
    Sinulla on kaksi lehmää. Hallitus ottaa molemmat, ja myy maitosi.

  • Kommunismi:
    Sinulla on kaksi lehmää. Hallitus ottaa molemmat, ja antaa sinulle maitokortin.

  • Byrokratia:
    Sinulla on kaksi lehmää. Hallitus ottaa molemmat, ampuu toisen, lypsää toisen, ja kaataa maidot maahan.

  • Kapitalismi:
    Sinulla on kaksi lehmää. Myyt toisen ja ostat sonnin.

  • Imperialismi:
    Sinulla on kaksi lehmää.Myyt molemmat naapurillesi, noudat yöllä häneltä neljä lehmää, ja myyt maidon hänelle.

  • Demokraattinen sosialismi:
    Sinulla on kaksi lehmää. Keskuskomitea ottaa molemmat, ja antaa niille sosiaaliturvaa.

  • Anarkia:
    Sinulla on kaksi lehmää. Jätät navetan oven auki, ja unohdat koko jutun.

  • EU:
    Sinulla on kaksi lehmää. Direktiivin mukaan lehmät ovat juureksia, ja maito kalasäilyke, joiden tuottamiseen voit anoa vuoristotukea.

  • Uosukaisuus:
    Valtakunnassa on lehmä, joka johtaa puhetta eduskunnassa.

  • Aparthaid:
    Sinulla on kaksi lehmää. Valtio vaatii sinua pitämään lehmät eri laitumella, koska ne ovat eri värisiä. Kukaan ei suostu ostamaan maitoasi. Lisäksi Bruce Springsteen kieltäyy soittamasta ladossasi.

  • Hippiaate:
    Sinulla on kaksi lehmää. kaikki huolehtivat lehmistäsi. Lehmät lopettavat ruohon syönnin, ja alkavat polttaa ruohoa.

  • YK:
    Sinulla on kaksi lehmää. Lypsäessäsi puristat utareista liian kovaa, lehmä valittaa asiasta, ja naapurit rientävät välittömästi apuun. Naapurit alkavat vartioida lypsyaitausta vaaleansiniset maitopurkit päässään. Joudut lypsämään lehmäsi navetan takana naapureilta piilossa.

  • Uskonsodat:
    Sinulla on kaksi lehmää. ne karkaavat naapurin laitumelle ja uhkaavat tappaa kaikki hevoset, jos ne eivät ala käyttäytyä kuin lehmät.

  • Surrealismi:
    Sinulla on kaksi kirahvia. Valtio vaatii sinua sen takia opettelemaan haitarin soittoa.

Mänty

  • Taoisti:
    Kaikki menee päin mäntyä.

  • Hindu:
    Kaikki menee päin mäntyä jo aiemmin.

  • Islam:
    Jos kaikki menee päin mäntyä, ota panttivanki.

  • Protestantti:
    Mikään ei mene päin mäntyä, jos teen työni ahkerammin.

  • Katolinen:
    Jos kaikki menee päin mäntyä, ansaitsen sen.

  • Juutalainen:
    Miksi minulla kaikki menee aina päin mäntyä.

  • Buddhalainen:
    Kun kaikki menee päin mäntyä: onko mänty todella mänty.

  • Rastafari:
    Poltetaan mänty.

  • Ateisti:
    Tuoko muka mänty?

  • Helluntalaisuus:
    Mänty? Jäikö se pystyyn vaikka Ylivainio kosketti sitä?

  • Jehovan todistajat:
    Kop, kop! Iltaa, tulimme vain kertomaan, että uudessa Vartiotornissa on juttu Männystä, jota päin kaikki meni.

  • Arkipäivän luterilaisuus:
    Mänty, mänty! Mikä vitun mänty? Kaikki menee päin persettä!

IT-alan termejä

  • Nörtti
    Silmälasipäinen tietokonefriikki, jonka ÄO on noin 200 mutta sosiaalinen älykkyys sama kuin pesukoneella. Muistaa ulkoa kymmenien BBS-järjestelmien puhelinnumerot ja satakunta webbiosoitetta muttei tunne luokkatovereidensa nimiä. Kostaa kaikille perustamalla yrityksen joka tekee menestyviä ohjelmia, joita kukaan ei osaa käyttää ja tuntevat näin itsensä nörttiä tyhmemmiksi. Nörtistä tulee miljonääri keskimäärin 23 vuotiaana, neitsyys on tuolloin vielä tallessa.

  • Guru
    Sama kuin nörtti, muttei silti osaa hyödyntää osaamistaan kaupallisesti. Hiljainen ja yksinäinen puurtaja, jonka varaan nörtin vauraus perustuu. Kostaa kaikille koodaamalla ohjelmiin tahallaan bugeja, jotka saavat kaikki raivostumaan.

  • Kouluttaja
    Motiivit pitkälle samat kuin atk-toimittajalla, mutta projisoi tyhmyytensä oppilaisiinsa. Suurin nautinto elämässä: taputtaa Excel-kurssin jumboa olkapäälle ja sanoa hempeästi "kyllä sinä vielä opit".

  • Teknoromantikko
    Ennakkoluuloton, kaupallisen koulutuksen saanut henkilö, joka lukee Mondoa, Wirediä ja William Gibsonia. Perustaa firmoja, joilla aikoo rikastua kun guru on kehittänyt tiedon supervaltatien.

  • Visionääri
    Ei tiedä mistään mitään, mutta huomaa ettei kukaan muukaan tiedä. Pitää kursseja ja luentoja joilla siteeraa tuntemattomia filosofeja. Puhuu tv-haastattelussa käsittämättömiä ja saa älykön maineen.

  • Peruskäyttäjä
    Inhoaa mikroja, mutta ei myönnä sitä kellekkään jottei leimaantuisi vanhoilliseksi. Miettii yön hiljaisina tunteina, että missä kohtaa näppäimistössä se "any key" oikein on. On lukenut Petteri Järvisen PC-oppaan ensimmäiset sivut viisitoista kertaa.

  • IT-toimittaja
    Katkera epäonnistuja, joka haluaisi olla yhtä rikas kuin nörtti, taitava kuin guru ja kuuluisa kuin visionääri. Kostaa kaikille kaikille kirjoittamalla lehtiin juttuja, joissa haukkuu kaiken.

Tarkkailuluokkien yleinen matematiikan koe

HELSINGIN KAUPUNKI, OPETUSVIRASTO
Tarkkailuluokkien yleinen matematiikan koe.

Sanalliset tehtävät:

  1. Lissu varastaa kavereineen steissin Alepasta joka perjantai 36 pulloa gepardia. Kuinka monta flindaa tytöt nyysivät siihen mennessä kun pääsevät yläasteen kasille? Tytöt ovat nyt ekalla.

  2. Pienehkössä stadilaisessa soittoruokalassa on duunissa kolme tallinnalaishuoraa. Jos yhden hoidon hinta on 100 */h, josta ravintoloitsijan osuus on 85 */h, kuinka kauan huorien on työskenneltävä, jotta ravintoloitsija pääsee 2200 * maksavalle riemulomalle Pattayalle?

  3. Hassanilla on 19 geetä "uncut"-kokaa, jonka hinta on katukaupassa 150 */g. Hän myy 3 geetä Omarille välitettäväksi ja Vodelle 4 g. Mikä on loppuerän päivänarvo, jos Hassan ei itse vedä paljoakaan vaan jatkaa sen 50-prossaiseksi laktoosilla ja myy edelleen päivän Vallilan amiksen nurkilla? Paljonko Hassan tienaa nyssäkästä, joka on alunperin tuotu maahan hänen isänsä perseessä?

  4. Taisto ja Imppa saavat pietarilaiselta autojenkeräilijältä "suoritepalkkioita" seuraavasti: BMW 200 *, Mersu 220 *, Toyota (ei Corolla!)80 *, Mazda (vm. -05 ja siitä eteenpäin) 60 *. Jos pojat toimittavat keräilijälle neljä Bemaria ja kuusi Toyotaa, kuinka monta Mazdaa poikien täytyy viedä, jotta molemmat tienaisivat vielä 840 *?

  5. Kallella on poikkisahattu pumppuhaulikko, jonka lippaassa on neljä patruunaa. Yhdessä patruunassa on 88 kpl 0,5 gramman lyijyhauleja. Jos yhden patruunan hauleista 44 menee ohi, mikä on osumaprosentti ja kuinka paljon luokkatoverin paino nousee osuneista hauleista?

  6. Nahka-alan käsityöläinen Ibrahim (35 v.) iski yhdessä kuukaudessa 8 kpl Kontulan yläasteen seiskan tyttöjä Forumista ja City-käytävästä. Kuinka monta kuukautta rättipään papereita on käsiteltävä maahanmuuttovirastossa, jotta hän ehtii hoidella kaikki seiskan pikkumisut (yht. 69 kpl) ulkomaan kansalaisena?

  7. Allanin isä istuu taposta saamaansa kuuden vuoden kakkua Sörkassa. Hän sai palkkiota tehdystä taposta 3500 *. Palkkiosta sijoitetaan Vermoon joka viikko 100 *. Koska Voldemaar, sijoittaja, mustalainen kun on, ei ymmärrä raha-asioista hevon persettä, jokainen sijoitus tuottaa tappiota 40 *. Paljonko palkkiota on jäljellä, kun Allanin isä pääsee ehdonalaiseen vapauteen istuttuaan vuoden tuomiostaan?

  8. Somaliperheeseen kuuluu 8 aikuista ja 15 lasta. Suomen valtio maksaa perheelle toimeentulotukea seuraavasti: - aikuinen 250 */kk - lapsi 190 */kk - asumistuki 1 330 */kk - sosiaalivirastolta lounasseteleitä 1 160 *:n arvosta kuukaudessa. Perheeltä kuluu 1 000 */kk autojen ylläpitoon. Kuinka kauan perheen on kärvisteltävä Suomessa päästäkseen lomamatkalle kotipuoleen, kun matka maksaa koko porukalta 8 330 *?

Poliisikoulun pääsykoe

Valitse oikeat vaihtoehdot:

  1. Poliisiautolla liikkeelle lähtiessäsi ratti on jäykkä
    1. Pyydän kaveria ajamaan
    2. Käytän vain tarpeeksi voimiani
    3. Pistän avaimen virtalukkoon ja käännän


  2. Pidätettävältä löytyy teräase. Jottei ase katoa ennen kuulustelua
    1. Pistän teräaseen taskuuni
    2. Pistän teräaseen taskuuni, jos mukana on tuppi
    3. Pistän teräaseen pidätettyyn. Näin ne pysyvät hyvin yhdessä


  3. Ruotsin poliisissa partioautoissa on aina mies-nainen - pari
    1. Koska poliisivoimissa on molempaa sukupuolta yhtä paljon
    2. Jotta olisi juttuseuraa
    3. Työpaikkaromanssien välttämiseksi


  4. Syytetty haukkuu sinua siaksi
    1. Pamputan, virkavallan solvaaminen
    2. Pamputan, varmuuden vuoksi vaikka en tiedä mikä sika on
    3. Pamputan, syytetyltä ei ole vielä kysytty tosiasioita


  5. Ratsiassa pyydän autonkuljettajalta
    1. Ajokoiran ja rekisteriotteen
    2. Ajo-otteen ja rekisterikoiran
    3. Ajokortin, rekisteriotteen, virkatodistuksen ja HIV-todistuksen

Tykkäämisasioita

MIKÄ ON OIKEA IKÄ MENNÄ NAIMISIIN?

  • "84! Koska siinä iässä sinun ei enää tarvitse mennä töihin, vaan voit viettää kaiken aikasi rakastaen toista makuuhuoneessasi." (Judith, 8)
  • "Kun olen päässyt lastentarhasta, etsin itselleni vaimon!" (Tommi, 5)

MITÄ IHMISET USEIMMITEN TEKEVÄT TREFFEILLÄÄN?

  • "Ensitreffeillä kerrotaan valheita toisilleen ja tämä saa toiset tarpeeksi kiinnostumaan, että mennään seuraaville treffeille." (Mika, 10)

MILLOIN ON SOPIVAA PUSSATA TOISTA?

  • "Sinun ei koskaan pitäisi pussata tyttöä, ellei sinulla ole tarpeeksi varaa ostaa hänelle iso sormus ja omat videot, koska hän haluaa katsella häitään videolta." (Jiri, 10)
  • "Koskaan ei pitäisi pussata toisten ihmisten nähden. On todella noloa, jos joku näkee sinut. Jos kukaan ei näe, niin voi yrittää jonkun komean pojan kanssa, mutta vain muutaman tunnin." (Katri, 9)

SUURI KESKUSTELU: ONKO PAREMPI OLLA SINKKU VAI MENNÄ NAIMISIIN

  • "Tytöille on parempaa olla sinkku, mutta ei pojille. Pojat tarvitsevat jonkun siivoamaan heidän jälkiään!" (Liisi, 9)
  • "Saan päänsärkyä ajatellessani sellaista. Olen vielä lapsi. En tarvitse tämän kaltaisia ongelmia." (Kerkko, 7)

MIKÄ SAA KAKSI IHMISTÄ RAKASTUMAAN TOISIINSA?

  • "Kukaan ei tiedä, että miksi niin tapahtuu, mutta kuulin, että sillä on jotain tekemistä miltä sinä haiset. Siksi parfyymit ja deodorantit ovat niin suosittuja." (Jani, 9)
  • "Luulisin, että sinua ammuttaisiin nuolella tai jotain mutta loppu ei varmaankaan ole niin tuskallista." (Harri, 8)

MINKÄLAISTA ON RAKASTUA?

  • "Niinkuin lumivyöry, jossa sinun pitää juosta henkesi edestä." (Roope, 9)
  • "Rakastuminen on ihan kuin tavaamaan opettelemista. En haluaisi sitä, se vie niin hirveän kauan." (Leo, 7)

MINKÄLAINEN ROOLI HYVÄNNÄKÖISYYDELLÄ ON RAKKAUDESSA?

  • "Jos haluat, että joku joka ei ole perheesi jäsen, rakastaisi sinua, niin ei haittaa jos on kaunis." (Jane, 8)
  • "Ei se ole aina siitä kiinni, miltä näytät. Katso minua. Olen todella komea, enkä ole vielä saanut ketään menemään naimisiin kanssani." (Kari, 7)
  • "Kauneus on syvällä ihossa. Mutta kuinka rikas olet, voi jatkua kauan." (Christa, 9)

MIKSI RAKASTAVAISET PITÄVÄT USEIN TOISIAAN KÄDESTÄ?

  • "He haluavat olla varmoja, etteivät heidän sormuksensa putoa, koska he ovat maksaneet niistä niin hyvät rahat." (Taavi, 8)

LUOTTAMUKSELLISIA AJATUKSIA RAKKAUDESTA

  • "Hyväksyn rakastumisen niin kauan, kunhan se ei tapahdu silloin kun televisiosta tulee Simpsonit." (Anita, 6)
  • "Rakkaus löytää sinut vaikka yrität piiloutua siltä. Olen yrittänyt piiloutua siltä viisi vuotiaasta lähtien, mutta tytöt löytävät minut." (Boris, 8)
  • "En pidä kiirettä rakastumisella. Mielestäni neljäs luokka on tarpeeksi kovaa." (Regina, 10)

MITKÄ ON TARPEEN OLLAKSEEN HYVÄ RAKASTAJA?

  • "Yksi on, että sinun täytyy tietää, kuinka kirjoitetaan shekkejä. Koska, vaikka sinulla olisi tonneittain rakkautta, niin silti saat hirveästi laskuja." (Eva, 9)

MIKÄ ON PETTÄMÄTÖN KEINO SAADA TOINEN RAKASTUMAAN SINUUN?

  • "Kerro, että omistat kokonaisen joukon karkkikauppoja." (Delila, 6)
  • "Älä omista haisevia vihreitä lenkkareita. Saat ehkä huomiota, mutta huomio ei ole samaa, kuin rakkaus." (Artturi, 9)
  • "Yksi tapa on viedä tyttö ulos syömään. Sinun pitää olla varma, että hän pitää syömisestä. Yleensä minulla toimii ranskalaiset perunat." (Paavo, 8)

KUINKA VOIT KERTOA, ETTÄ JOS KAKSI AIKUISTA SYÖ RAVINTOLASSA PÄIVÄLLISTÄ, ETTÄ HE OVAT RAKASTUNEET?

  • "Ihan vain katsomalla kuinka mies maksaa laskun. Siitä voi kertoa, onko hän rakastunut." (Juhana, 9)
  • "Rakastavaiset vain tuijottavat toisiaan niin, että heidän ruokansa jäähtyy. Muut ihmiset välittävät enemmän ruuasta." (Lauri, 8)
  • "Se on rakkautta, jos he tilaavat jälkiruokaa, joka on tulessa. He haluavat tilata sellaista, heidän sydämensä ... tulessa." (Kristiina, 9)

MITÄ USEIMMAT IHMISET AJATTELEVAT, KUN HE SANOVAT "RAKASTAN SINUA"?

  • "Ihmiset ajattelevat: Joo, minä todella rakastan häntä, mutta toivon, että hän käy suihkussa vähintään kerran päivässä." (Mikaela, 9)

KUINKA IHMISET OPPIVAT SUUTELEMAAN?

  • "Helpompaa on katsoa joka päivä saippuaoopperoita."(Carina, 9)

MILLOIN ON SOPIVAA SUUDELLA JOTAKUTA?

  • "Ei ole koskaan sopivaa pussata poikaa. Ne aina kuolaa ympäriinsä... Siksi lopetin pussailun." (Janina, 10)

KUINKA SAAT RAKKAUDEN KESTÄMÄÄN?

  • "Vietä enin aikasi rakastaen, sen sijaan että menisit töihin." (Tomi, 7)
  • "Älä unohda vaimosi nimeä. Se aiheuttaa rakkaudessa sekasotkun." (Raakel, 8)
  • "Ole hyvä suutelija. Se saattaa saada vaimosi unohtamaan, ettet koskaan vie roskia ulos." (Rami, 8)

Viininjuontitapoja

Eri kansallisuuksista koostuva pöytäseurue oli tullut ravintolaan. He kukin tilasivat lasillisen viiniä. Kun viinit tuotiin, huomattiin, että jokaisessa lasissa oli kärpänen.

  • Ruotsalainen vaati uutta viiniä samaan lasiin.
  • Englantilainen vaati uutta viiniä uuteen lasiin.
  • Suomalainen otti kärpäsen viinistä ja joi viinin.
  • Venäläinen joi viinin kärpäsineen.
  • Kiinalainen söi kärpäsen, mutta jätti viinin juomatta
  • Juutalainen pyydysti kärpäsen ja myi sen kiinalaiselle.
  • Romani joi kaksi kolmasosaa viinistä ja vaati sen jälkeen uutta viiniä.
  • Norjalainen otti kärpäsen ja lähti pyydystämään turskaa.
  • Irlantilainen jauhoi kärpäsen viinin sekaan ja lahjoitti juomansa englantilaiselle.
  • Amerikkalainen haastoi ravintolan oikeuteen ja vaati 65 miljoonan dollarin vahingonkorvauksia henkisistä kärsimyksistä.
  • Skotti tarttui kärpästä kurkusta ja karjui: -Nyt jumalauta oksennat kaiken minkä joitkin!
  • Pohjalainen väitti, että se on demarien juoni ja pisti tarjoilijaa puukolla ilikiästi. Ei myöskään juonut viiniä koska se on naisten hommaa ja ihmetteli missä se tilattu kossu viipyy.

Yksitoista syytä, miksi tietokoneen täytyy olla nainen

  1. Kun olet yhden kanssa yksiin lyöttäytynyt, parempi versio on heti saatavilla.
  2. Naisen sisäistä logiikkaa ei Luojan lisäksi voi ymmärtää kukaan muu.
  3. Pienikin virheesi tallentuu välittömästi muistiin myöhempää käyttöä varten.
  4. Kuten ei tietokoneiden, ei myöskään naispuolisten lajikumppaneiden keskinäinen kieli avaudu ulkopuolisille.
  5. Tietokoneen viesti Bad command or file name on yhtä informatiivinen kuin naisen kommentti "Jos et tiedä miksi kiukuttelen sinulle, en aio sitä sinulle kertoakaan".
  6. Heti kun saat hankittua parhaan version varusteineen, huomaat että naapurillasi on vielä paremmin varustettu versio.
  7. Heti kun olet yhteen versioon sitoutunut, huomaat käyttäväsi puolet tilistäsi sen lisävarusteisiin.
  8. Silloin kun sinulla on suurin tarve, tietokoneesi ei millään käynnisty.
  9. Vaikka uuden tietokoneen hankkiminen kiehtoo, ei vanhastakaan raski luopua, koska on se tähänkin asti tarpeisiisi riittänyt.
  10. Jos kuitenkin hankit uuden tietokoneen, on vanhasta tosi vaikea päästä eroon.
  11. Tietokoneongelmissa kaverin neuvot ovat usein tarpeen, mutta hän ei kuitenkaan pidä siitä jos menet räpläämään hänen konettaan.

Autoilijan kootut selitykset

Seuraavassa tosikertomuksia vahinkoilmoituslomakkeista, joissa autoilija on pyrkinyt lyhimmällä mahdollisella tavalla kertomaan vahingosta.

  • Tullessani kotiin ajoin väärään taloon ja törmäsin puuhun jota minulla ei ole.
  • Toinen auto törmäsi minun autooni antamatta varoitusta aikomuksistaan.
  • Luulin että ikkuna oli alhaalla, mutta huomasin että se oli ylhäällä kun pistin pääni sen läpi.
  • Törmäsin pysähtyneeseen kuorma-autoon, joka tuli toisesta suunnasta.
  • Kuorma-auto peruutti läpi tuulilasini vaimoni kasvoihin.
  • Jalankulkija osui minuun ja meni autoni alle.
  • Kaveri oli joka paikassa kadulla. Minun täytyi kurvata monta kertaa ennenkuin osuin häneen.
  • Lähdin tien reunasta, vilkaisin anoppiani ja ajoin padon yli.
  • Yrityksessä tappaa kärpästä, ajoin puhelinpylvääseen.
  • Olin ostanut taimia koko päivän ja olin matkalla kotiin. Tulin risteykseen, ja yksi pensas hyppäsi eteen estäen näkökenttäni ja en nähnyt toista autoa.
  • Olin ajanut 40 vuotta kun nukahdin rattiin ja jouduin onnettomuuteen.
  • Olin matkalla lääkäriin peräpään vaikeuksieni kanssa, kun kuningas pulttini antoi periksi ja aiheutti minulle onnettomuuden.
  • Kun lähestyin risteystä, niin yhtäkkiä eräs merkki ilmestyi paikassa, missä koskaan ennen ei pysähtymismerkkiä ole ilmestynyt. En voinut pysähtyä ajoissa estääkseni onnettomuutta.
  • Lensin autostani kun se jätti tien. Myöhemmin minut löysi ojasta pari eksynyttä lehmää.
  • Välttääkseni osumasta edessäni olevan auton puskuriin osuin jalankulkijaan.
  • Autoni oli laillisesti pysäköity kun se peruutti toiseen autoon.
  • Näkymätön auto ilmestyi tyhjästä, osui autooni ja katosi.
  • Kerroin poliisille, että en ollut loukkaantunut, mutta kun otin hatun päästäni totesin että minulla oli kallonmurtuma.
  • olin vakuuttunut, että vanha herra ehtisi kadun yli, kun osuin häneen.
  • Jalankulkijalla ei ollut tietoakaan minne mennä, joten ajoin hänen yli.
  • Puhelinpylväs lähestyi. Tarkoitukseni oli kurvata, kun osuin toiseen autoon.

Diagnooseja

  • Potilas tulee näyttämään oikeaa keskisormeaan. Tänään taas huimailua ja nimenomaan jalkeilla ollessa kaatuilua.
  • Kertoo saaneensa Xanor-reseptin yksityislääkäriltä (yleiseen vitutukseen).
  • Perunoita kuoriessa oikea nilkka kipeytynyt.
  • Itsenäisyyspäivänä pudonnut WC-pytyltä ja 118 tullut apuun.
  • Eilen ei muista syöneensä mitään sopivaa.
  • Tupakoinut noin 7 savuketta 15 vuoden aikana.
  • Potilas kertoo, että veri on ollut punaista jo pari päivää.
  • Kyseessä 78-vuotias nainen, joka tyttären kanssa puhuessaan nyrjäyttänyt leuat.
  • Potilas siis eilen kaatunut ja lyönyt vasemman päänsä.
  • Omatoimisesti noin 10 tuntia sitten pahoinpidelty.
  • Potilas autonkuljettaja. Muutoin terve.
  • Tänään havainnut ranteessa kiputilan läimäytettyään kuuroa kissaa.
  • Talvella ollut uimassa avanteessa.
  • Valvonut koko yön, ajoittain nukkunut. Nyt päättänyt yrittää vähän pitempää unta ja ottanut 14 Imovanea kerralla ja alkoa.
  • Huumeiden käyttäjä. Ei muuta säännöllistä lääkitystä.

(Nuori Lääkäri -lehdessä olleita esimerkkejä lääkärien potilassaneluista)

Ohjeita ostarille

Jos aika käy pitkäksi ostoskeskuksessa, tässä vihjeitä mitä voit tehdä...

  1. Nappaa kondomipaketteja hyllystä ja heitä niitä sattumanvaraisesti ihmisten ostoskärryihin niin, etteivät he näe.
  2. Asenna kaikki myytävät herätyskellot soimaan 10 minuutin välein.
  3. Kaada appelsiinimehua lattialle niin, että vana kulkee vessan ovelle.
  4. Mene vartijan luokse ja sano hänelle virallisella äänellä, että kodinkonepuolella taitaa olla "koodi 3". Katso mitä tapahtuu.
  5. Pystytä teltta urheiluosastolle ja sano ihmisille, että kutsut heidät sisään vain, jos he tuovat liinavaateosastolta tyynyjä mukanaan.
  6. Jos joku kysyy sinulta, voiko teitä auttaa, ala itkemään ja huudahda: "Miksette te ihmiset voi jättää minua rauhaan?!"
  7. Katso valvontakameraan ja käytä sitä peilinä samalla kun kaivat nenääsi.
  8. Hiippaile käytävillä vilkuillen epäluuloisena ympärillesi ja hyräile samalla Mahdottoman tehtävän tunnusmusiikkia.
  9. Samalla kun tutkit aseita metsästysosastolla, kysy myyjältä millä osastolla masennuslääkkeet ovat.
  10. Piiloudu vaatehyllyjen taakse, ja kun ihmiset hypistelevät vaatteita, kuiskaa: "Osta minut, osta minut..."
  11. Kun kovaäänisistä alkaa kuulua mainoksia tai kuulutuksia, jähmety paikallesi ja kirkaise: "EI, EI!!! Kuulen taas niitä ääniä!"
  12. Mene sovituskoppiin ja huuda kovalla äänellä: "HEI! Täällä ei ole vessapaperia!"

Ohjeita duuniin

  1. Älä koskaan kävele ilman paperia
    Paperinippua kädessään pitävä, käytävällä kiireisesti liikkuva työntekijä antaa itsestään tehokkaan kuvan, aivan kuin olisi menossa kokoukseen. Tyhjin käsin kulkeva henkilö taas näyttää siltä, kuin olisi menossa kahvioon. Sanomalehti kädessä merkitsee lähestyvää WC:ssä käyntiä. Tärkeää kokonaiskuvan kannalta on kantaa tavaraa mukanaan kotiin lähdettäessä, se symboloi pitkiä, kotona jatkuvia työpäiviä.

  2. Tee tietokoneestasi kiireinen
    Aina kun käytät tietokonetta, se antaa kiireisen kuvan satunnaiselle tarkkailijalle. Voit lähettää ja vastaanottaa henkilökohtaisia sähköpostiviestejä, chattailla ja tehdä muuta vähemmän työhön liittyvää. Näistä eduista tietokoneen puolesta puhujat vaikenevat mielellään. Kun pomosi ahdistelee sinua käryttyäsi asiasta, voit aina puolustautua sanomalla että opettelet omin päin uuden ohjelmaversion käyttöä, jottei firman tarvitse maksaa kalliita atk-kursseja.

  3. Sotkuinen pöytä
    Huipujohtajien pöydät ovat siistssä kunnossa. Meidän muiden täytyy huolehtia siitä, että pöydällä on riittävästi rojua osoittamaan ahkeruutemme. Rakenna papereista huikeita kasoja ympäri työpistettäsi. Tarkkailijalle viime vuoden niput näyttävät samalta kuin tämänhetkiset, määrä ratkaisee. Rakenna korkealle ja laajalle! Mikäli tiedät jonkun tulevan hakemaan sinulta jotain asiakirjaa, piilota se jonkun kasan alapäähän ja selaa nippua epätoivoisesti, kun hän saapuu.

  4. Vastaajapalvelut - puheposti
    Älä koskaan vastaa puhelimeen, jos käytät puhepostia tms. lisäpalvelua. Ihmiset eivät soita sinulle työaikana antaakseen jotain ilmaiseksi - he soittavat koska he haluavat SINUN tekevän töitä HEILLE. Peilaa kaikki puhelut vastaajan kautta. Jos joku jättää viestin, voit vastata siihen ruokatunnin aikana. Silloin he eivät ole itse paikalla, mutta jäävät siihen uskoon, että sinä teet töitä tauotta.

  5. Näytä kärsimättömältä ja kiusaantuneelta
    Yritä aina näyttää kovin stressaantuneelta, vaivautuneelta ja malttamattomalta, jotta pomosi saisi sinusta kiireisen vaikutelman.

  6. Lähde toimistosta myöhään
    Poistu toimistostasi aina myöhään, varsinkin jos pomo norkoilee paikalla. Voit lukea lehtiä, kirjoja ym. odotellessasi otollista poistumisaikaa. Näin säästät myös arvokasta vapaa-aikaa muihin harrastuksiin. Poistu aina pomon oven ohi, mikäli hän sattuu olemaan paikalla. Näin jätät "myöhäisen leiman" postumisestasi. Lähetä tärkeitä viestejä epäinhimillisiin aikoihin, esim. 07:05 tai 21:35 selkä pyhäpäivinä. Tietokoneen päivyrin ja kellon näpelöiminen auttaa tässä asiassa.

  7. Huokaile oikeaan aikaan
    Huokaile äänekkäästi, kun ympärilläsi on paljon ihmisiä. Tämä vakuuttaa useimmat siitä, että työskentelet äärimmäisen paineen alla. Nämä ihmiset eivät ole ensimmäisenä jonossa tuputtamassa sinulle lisää työtehtäviä.

  8. Pino-teoria
    Sotkuisen pöydän tehoa lisää kirjojen pinoaminen pöydälle. Lisäpisteitä saa aina mm. paksuista atk-käsikirjoista ja käyttöoppaista. Näihin pinoihin on helppo piilottaa esim. romaaneja, joita luet odotellessasi toisten poistumista konttorilta (kohta 6).

  9. Oma sanasto
    Lue muutama atk-alan lehti (työajalla) ja opettele ulkoa muutama fraasi, uusia termejä sekä muuta tarpeellista siansaksaa. Sujauta niitä normaalipuheeseen, kun keskustelet pomon kanssa. Muista: kenenkään ei tarvitse ymmärtää puhettasi, pääasia, että kuulostat vakuuttavalta.

  10. Kahden takin tekniikka
    Jos työskentelet isossa maisemakonttorissa, jätä aina varatakki tuolisi selkänojalle. Näin saat aikaan vaikutelman, että olet edelleen tiloissa. Toinen takki on tietysti aktiivikäytössä muualla eli missä milloinkin lusmuilet.

Kahdeksan syytä miksi juoda viinaa eikä urheilla

  1. Se on yleisempää ja hyväksytympää
    Yli 90 prosenttia suomalaisista aikuisista juo alkoholia. Raittiita ihmisiä katsotaan helposti kieroon, mutta urheilemattomuutta ei tarvitse selitellä kenellekään.

  2. Se on muiden mielestä kiinnostavampaa
    Kavereitasi ei kiinnosta, kuinka puristit kympin lenkin alle 40 minuutin tai millaisella lyönnillä nujersit Peran sulkiksessa. Mutta kyllä ne hykertelevät, kun kerrot ryyppyputkesta, jonka päätteeksi teit tarpeesi Mäntsälän kunnantalon pihalle.

  3. Työpaikoilla arvostetaan enemmän viinan juontia
    Pomo ymmärtää, jos myöhästyt töistä krapulan vuoksi, mutta pitää sinua huonona työntekijänä jos selität olleesi keilahallilla aamupalaverin aikaan. Työpaikkaliikunta on harvinaista, mutta joka puljussa järjestetään pikkujoulut, ja niissä juovat kaikki.

  4. Paremmat harjoittelumahdollisuudet
    Helsingissä on 380 liikuntapaikkaa. Anniskeluravintoloita on yli tuhat ja niihin mahtuu yhteensä 353 643 ihmistä. Vuoroja ei tarvitse varata etukäteen, ja harjoitella voi yömyöhään.

  5. Viinanjuontiin ei tarvitse patistaa
    Iltapäivä- ja naistenlehdissä annetaan usein vinkkejä, kuinka ihmiset saisivat itsensä moti-voiduksi liikkumaan säännöllisesti. Viinanjuonti on niin houkuttelevaa, ettei siihen tarvitse patistaa. Ihmiset lähtevät mielellään baariin, vaikka olisivat väsyneitä, masentuneita ja ulkona sataisi räntää.

  6. Kehitys ei pysähdy
    Monessa urheilulajissa tulokset kääntyvät laskuun viimeistään nelikymppisenä. Viinanjuonnissa annoksia voi kasvattaa vuodesta toiseen. Mestariksi kypsytään usein vasta keski-iässä.

  7. Kansainväliselle huipulle pääsee helpommin
    Viinanjuonnissa suomalaisilla on paremmat edellytykset päästä huipulle kuin vaikka jalka-pallossa tai pituushypyssä. Eivätkä ulkomaalaiset naureskele, että "Hah hah, suomalainen juoppo! En tiennytkään, että niillä leveysasteilla juodaan viinaa."

  8. Mieli ei muutu vanhana
    Jotkut huippu-urheilijat ryhtyvät aktiiviuransa jälkeen juomaan viinaa. Juopot sen sijaan jatkavat uskollisesti valitsemallaan tiellä, usein kuolemaansa saakka. Ainakaan he eivät käännä takkia ja ryhdy huippu-urheilijoiksi.

Makuuhuonegolfin säännöt

  1. Pelaaja saa käyttää vain omia välineitä pelissä, tavallisesti yhtä mailaa ja kahta palloa. Välineet on puhdistettava ennen peliä ja kentän omistajan tulee tarkastaa ja hyväksyä välineet.
  2. Toisin kun tavallisessa golfissa, pelin tarkoituksena on saada maila reikään ja pitää pallot sen ulkopuolella. Kentän omistaja pidättää oikeuden säädellä varren pituutta, jottei kentälle aiheutuisi vahinkoa.
  3. Pelitehon lisäämiseksi tulee mailan varren olla jäykkä. Kentän omistajan tulee tarkistaa mailan jäykkyys ennen pelin alkamista.
  4. Pelin tarkoituksena on käyttää niin monta lyöntiä kuin on mahdollista, kunnes kentän omistaja on tyytyväinen. Pelaajia muistutetaan pelaamaan oikeata reikää, jonka kentän omistaja osoittaa.
  5. Pidetään huonona tapana pelata reikää heti kentälle saavuttua. Kokeneet pelaajat ihailevat ensin kenttää, kiinnittäen erikoisesti huomiota hyvin muodostuneisiin bunkkereihin. Poikkeuksellisen hyvänä tapana pidetään reiän pelaamista useampaan kertaan ottelun aikana.
  6. Pelaajia kielletään mainitsemasta muita kenttiä, missä he ovat viime aikoina pelanneet.
  7. Mikäli kenttä on väliaikaisesti kunnostettava, on pelaajien etsittävä muita pelitapoja.
  8. Pidetään pelin etiikan vastaisena paljastaa pelin tulos muille pelaajille.
  9. Kentän omistaja on ottelutuomarina valittaessa parasta peliä. Kentän omistaja määrää myös pelimaksun.
  10. Pelaajan, joka ei tunne kenttää, on syytä pitää suojaa mailansa päällä kentällä liikkuessaan.
  11. Kentällä pelaa korkeintaan yksi pelaaja kerrallaan. Mikäli kysymyksessä on joukkuepeli, kukin joukkueen jäsenistä pelaa kentän läpi vuorotellen.
  12. Jos kentän omistaja antaa luvan, voi pelaaja myös harjoitella erikseen bunkkeripeliä.
  13. Jos bunkkerit tuntuvat pieniltä, voi niitä kasvattaa kenttämestarin avustuksella.
  14. Pelin jälkeen on syytä puhdistaa pelivälineet ja kenttä seuraavaa peliä varten.

Sänkyselityksiä

Mitä eri alan ihmiset toteavat rakastelun tai sen yrityksen jälkeen:

  • Mäkihyppääjä: Tiedän - tiedän, pituutta olisi saanut olla enemmän.
  • Jääkiekkoilija: No, minä vain roiskaisin sinnepäin ja tällä kertaa sattui menemään sisään. Sama kuka sen sinne laittaa, pääasia että se on siellä.
  • Jääkiekkoselostaja: Mitä ihmettä tapahtui? Onko se siellä? Oli kyllä sekava tilanne, vaikea sanoa mitään!
  • Jääkiekkovalmentaja: Meidän pitää saada liikettä lisää. Tässä on vielä paljon opittavaa.
  • Mika Salo: No, ei sille mahda mitään, jos vehkeet pettävät.
  • Matti Kyllönen: Mahtavaa! Elämme historiallisia hetkiä! Tätä ei kukaan ota meiltä pois!
  • Hiihtäjä: Väärä voitelu.
  • Jalkapalloilija: Kyllä tuollaisesta paikasta on jo pakko pistää sisään!
  • Maanviljelijä: Minähän sanoin ettei tämä onnistu ilman tukea.
  • Paavo Väyrynen: Minä en ole tehnyt mitään! Olen järkyttynyt tuollaisista syytöksistä, tämä on mediapeliä!
  • Rallikuski: Väärä kumivalinta pilasi kaiken.
  • Rokkari: Okei, nyt kaikki mukaan!
  • Golffari: Onko nyt minun vuoro?
  • Insinööri: En minä tätä kyllä näin suunnitellut.
  • Lääkäri: Voitte pukea.

<< Previous 1 2 3 4 Next >>