Käkikello

Eräänä iltana minut oli kutsuttu viettämään kaveriporukassa iltaa. Lupasin miehelleni, että olen takaisin puoleenyöhön mennessä: "Lupaan."

No, tunnit kuluivat ja kalja meni alas liiankin hyvin. Kolmelta aamuyöstä, kännissä kuin käki, suuntasin kotiin päin. Juuri kun pääsin ovesta sisään niin takkahuoneen käkikello kukkui kolmesti. Tajusin nopeasti, että mies varmaan heräsi, joten keksin nerokkaana naisena kukkua yhdeksän kertaa lisää. Olin oikein ylpeä itsestäni, kun keksin niin nerokkaan ajatuksen ja vielä aivan tukka täynnä. Mahdollinen yhteenotto oli näin vältetty.

Seuraavana aamuna mieheni tiedusteli kotiintuloaikaani. Kerroin hänelle, että tulin kahdeltatoista eikä mieheni vaikuttanut lainkaan epäilevältä. Tässä vaiheessa olin varma, että homma toimii saumattomasti.

Sitten hän sanoi: "Me tarvitsemme muuten uuden käkikellon." Tiedustelin tietenkin syytä moiseen. "No, viimeyönä se kukkui kolmesti. Senjälkeen se sanoi, että voi vittu ja kukkui neljä kertaa lisää. Sitten se selvitti kurkkuaan ja kukkui sen jälkeen kolme kertaa lisää, kikatti ja lopuksi pieraisi."