Tarina

Kaksosveljekset olivat nimeltään Jussi ja Jari.. Jussi omisti vanhan rappeutuneen veneen.

Tapahtuipa, että Jarin vaimo kuoli samana päivänä, kuin Jussin vene upposi. Muutamia päiviä myöhemmin ystävällinen vanha rouva tapasi Jussin kadulla sekoittaen hänet Jariin, ja sanoi hänelle: "Olen todella pahoillani menetyksestäsi, sinusta täytyy tuntua kauhealta."

Jussi sanoi, "No, ei ihmeemmin, tosiasiassa olen oikein tyytyväinen, että pääsin siitä eroon.Se oli mätää vanhaa tavaraa alusta lähtien, sen alapäässä oli kaikki kuivunut ja haisi kuolleelta kalalta. Se päästi vettä ja sillä oli paha rako perässä ja tosi iso reikä edessä, joka suureni joka kerta kun käytin sitä."

"Se vuoti hullun lailla ja oli vaikeaa pitää sitä pystyssä. Mutta mikä todella lopetti sen, oli kun neljä miestä vuokrasi sen minulta pitääkseen vähän hauskaa yhdessä.. Varoitin heitä, ettei se ole enää hyvä, mutta he halusivat lähteä sen kanssa joka tapauksessa. Kirotut hölmöt olivat yrittäneet hypätä siihen samaan aikaan eri puolilta ja se oli liikaa sille vanhalle ruuhelle, se halkesi kahtia."

Vanha rouva pyörtyi.